Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kirjailija Saara Turunen ymmärtää, miksi moni empii perheen perustamista: ”Halu lisääntyä on primitiivinen tarve, jossa ei ole varsinaisesti mitään järkeä”

Teksti:
Minna Perovuo
Kuvat:
Outi Törmälä
Julkaistu: 3.5.2024
|
Muokattu: 3.5.2024
Äidiksi haluaminen ja tuleminen on ristiriitaista. Onko mahdollista saada lapsi ja säilyttää silti itsensä? Kirjailija Saara Turunen pohtii vanhemmuutta uudessa romaanissaan Hyeenan päivät.

Suomessa rekisteröidään enemmän uusia koiria kuin synnytetään lapsia. Syntyvyys on laskenut jo pitkään, ja viime vuonna lapsia syntyi vähiten sitten vuoden 1836. Moni nuori aikuinen pohtiikin, onko vanhemmuus sitä, mitä elämältä haluaa. Erilaiset elämänpolut, epävarmuus ja asenne perhe-elämää kohtaan ovat muuttaneet nuorten aikuisten halua hankkia lapsia.

Palkittu kirjailija Saara Turunen ymmärtää, mikä saa monet nuoret aikuiset empimään ja lykkäämään perheen perustamista. Hän eli itse pitkään taiteelle ja alkoi vasta neljänkymmenen vuoden lähestyessä miettiä oman lapsen mahdollisuutta ja merkitystä. Turuselle äitiys toi mukanaan ristiriitaisia ajatuksia.

Aika

”Lasten saamisen tematiikka liittyy siihen, että aika loppuu jossain vaiheessa. Ajan kuluminen on vääjäämätöntä. Syntymän vastapuoli on kuolema, joka kohtaa kaikkia eläviä ennemmin tai myöhemmin.

Lasten saaminen ei ole loputtomiin mahdollista, ja aikaraja lisää asian dramatiikkaa. Olen itse sivuuttanut ajankulun väistämättömyyden ja elänyt pitkään ikuisen nuoruuden ajatuksessa. Ajan loppuminen tuli melkein yllätyksenä; pakokauhu siitä, että onkin jo liian myöhäistä.

On hyvä, että ihmisiä muistutetaan hedelmällisyyden laskemisesta iän myötä. Samalla olen nähnyt omin silmin, että lapsia on saatu nelikymppisenä ja reilusti sen jälkeenkin.

Kukaan tuskin elää harhassa, että se on kaikille mahdollista, mutta asiaan liittyy turhaa päivittelyä. Nelikymppiset synnyttäjät ovat ihan tavallinen juttu.”

Lisääntyminen

”Halu lisääntyä on primitiivinen tarve, jossa ei ole varsinaisesti mitään järkeä. Siihen kuuluu myös pelkoa, vaikeita ajatuksia, epäilyksiä ja kysymyksiä matkan varrella.

Kaikki eivät tule heti raskaaksi, ja harva kokee lapsen saamisesta pelkkää onnea. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka moni myöhemmin unohtaa.

”Haluun lisääntyä kuuluu myös pelkoa ja epäilyksiä.”

Minä löysin pitkään elämälle merkityksen taiteen tekemisestä, mutta halusin etsiä lapsen saamisen kautta myös toisenlaista merkityksellisyyttä ja elämän tarkoitusta.”

Keho

”Elämme usein elämää, joka keskittyy järkeen ja sysää kehollisuuden syrjään. Raskaus, synnytys ja imetys ovat hyvin ruumiillisia toimintoja ja ehkä senkin vuoksi saattavat joskus herättää ristiriitaisia ajatuksia. On outoa joutua tekemisiin oman eläimellisen puolensa kanssa ja toisinaan haastavaa hyväksyä se.

Raskaus näkyy kehossa, eikä sitä voi piilottaa, vaikka haluaisi pitää asian yksityisenä. Yhtäkkiä nainen raahaa yksityiselämäänsä mukanaan kaikkialle, halusi sitä tai ei. Otaksun, että miehet eivät joudu kohtaamaan tätä ongelmaa, sillä lapsen odotus ei näy heidän vartalossaan.

Oman kokemukseni mukaan lapsen saaminen ei ole vieläkään yhteensopiva työelämän ja julkisen elämän vaatimusten kanssa. Nainen kantaa vastuuta enemmän. Raskaudesta onnitellaan, mutta kun kipeä ja raihnainen keho vie jaksamista pois työltä, todellisuuksien yhteensovittamisessa on oma hankaluutensa.”

Hoiva

”Suomessa ajatellaan, että olemme saavuttaneet tasa-arvon, mutta todellisuudessa naiset hoitavat kaiken hoivatyön. Lapset, vanhukset ja sairaat hoidetaan suureksi osaksi ilmaiseksi kotioloissa, mutta myös alipalkatuissa ammateissa.

Jos naiset lakkaisivat tekemästä hoivatyötä, koko yhteiskunta romahtaisi yhdessä päivässä. Kun asiat ovat näin, emme ole lähelläkään tasa-arvoa ja meidän on aivan turha ylpeillä maailmalla.

”Niin kauan kuin hoitotyön palkat ovat surkeita, mitään todellista arvostustakaan ei ole.”

Feminismi typistyy usein sen pohdintaan, miten saada naisille yhtäläiset mahdollisuudet tienata rahaa kuin miehille. Yhtä tärkeää olisi ajaa hoiva ja huolenpito samalla tavalla arvostetuiksi asioiksi kuin pörssikursseista huolehtiminen.

Muiden elollisten hoivaamien on perusinhimillinen tarve. Niin kauan kuin hoitotyön palkat ovat surkeita, mitään todellista arvostustakaan ei ole. Näiden asioiden takia emme välttämättä osaa arvostaa hoivaviettiä myöskään itsessämme.”

Taide

”Taiteilijuus vaatii kokonaisvaltaista omistautumista, samoin lapset. Minulla ei ole vastausta siihen paradoksiin, miten olla sekä hyvä vanhempi että hyvä taiteilija. Onko se edes mahdollista?

Oma kokemukseni on, että kokonaisvaltaiset asiat ovat aina toiselta pois. Olen pitkään elänyt niin, että voin käyttää vuorokauden tunnit, miten haluan.

Jokainen haluaa tehdä työnsä hyvin. Minulle taiteen tekeminen ja siitä nauttiminen ovat yhä tärkeitä asioita, mutta viime aikoina olen joutunut jakamaan aikani eri tavalla kuin ennen. Viiden jälkeen on turha yrittää mitään.”

Saara Turunen

  • Kuka? Palkittu kirjailija ja teatterintekijä (s. 1981).
  • Asuu Helsingissä perheensä kanssa.
  • Ajankohtaista Uusin romaani Hyeenan päivät (Tammi) ilmestyi maaliskuussa ja on myynnissä Prismassa.

Lue myös

Lisää aiheesta